Henkilökohtaiset ammatilliset oppimisverkostot

Personal Learnig Environments (PLE), PLN (Personal Learning Network) ja Personal Professional Learning Network PPLN - tässäkö linkki oppimisen, ammatin ja työelämän vuorovaikutukseen?

Kansalaiskasvatus 12.4.2010

Kansalaiskasvatus oli teemana KVS:n ja TAOKKin tämän vuoden kevätseminaarissa Tampereella 12.4.2010.
Puhujina oli neljä pätevää puhujaa: yliopistolehtori Elinan Nivala, dosentti Sirpa Lappalainen, tutkimuspäällikkö Susanna Hyväri ja tutkimusjohtaja Marita Mäkinen.

Sivistys.net -verkkolehti uutisoi aiheesta.

Otin seminaarissa valokuvia.

Etenkin kolmessa sosiaalipedagogisesti painottuneessa alustuksessa arvioitiin kriittisesti uusliberalistisen koulutuspolitiikan ristiriitoja. Talouden palveluun alistuva koulutus tuottaa passiivisia kansalaisia ja kokonaisen persoonan kehityksen vaarantavia rakenteita.

Opetussuunnitelmat taas puhuvat aikamme kieltä, monipuolisesti, mutta usein kovin ristiriitaisesti.

Mainettaan parempi?

Maria Tojkander kirjoitti Pekka Himasesta "taidekritiikin" Talouselämä 12/2010 -lehteen. Jyrki Kataisen tiivistelmä Himasen ajattelutavasta on osuva: "Hyvää ja innostavaa tässä on myös se, että tässä halutaan yhdistää terve talous ja taloudellinen ajattelu arvonannon käsitteeseen."

Hyvin sanottu, kun lukija vain huomaa, että "terve talous" on tuottanut hyvin epäterveitä ilmiöitä ja sen sovittaminen arvokkuuteen vaatii paljon ponnisteluja tai kohottautumista riittävän kauas ruumillisuuden maailmasta.

Ninni onkin kommentoinut edellistä Himasta koskevaa juttuani perusteellisesti: hyvä Ninni perusteellisesta paneutumisesta.

Fundamentaalisia haasteita

Pekka Himasen Kukoistuksen käsikirjoitus tiivistää perustavat, fundamentaaliset haasteet kolmeen: clean, care ja cultur. Näillä Himanen viittaa ilmaston lämpenemiseen (produktion haaste), hyvinvoinnin haasteeseen (reproduktion haaste) ja kulttuurin monimuotoistumiseen (kulttuurin haaste). Himanen esittää muiden muassa myös koulutus 2.0 ohjelman, jonka kulmakivinä on myös kolme C:tä, confidence (luottamus), community of enrichment (rikastava yhteisö) ja luovuus (creativity) nämä yhdessä luovat säihkettä, kukoistusta (flourishing).

Himanen lähestyy Suomen ja maailman tilaa 2010 lasten filosofiasta ja hän tietää antautuvansa kritiikille naiiviudesta. Himasen esityksessä on kuitenkin monia kohtia, joista kannattaa keskustella. Koulutuksesta ja oppimisen uudesta kulttuurista hän kirjoittaa pääasiassa hyvin, vaikka ehkä enemmän toisin esiin vielä yhteistoiminnallisuutta ja sosiaalisen konstruktivismin lähtökohtia. Tämä antaisi myös pohjan sille, että eri uskontojen ja Kantin filosofian rinnalle ja myös niiden kritiikiksi voisi kasvaa eettinen teoria, jossa korostetaan hyvän eetoksen rinnalle eettisten resurssien ja ryhmän toiminnan ja ryhmässä toimimisen etiikkaa. Kantilainen etiikka on yksinkertaisesti aivan riittämätön tämän päivän maailman lähtökohdaksi. Huolehtimisen etiikka lähtee enemmän yhteisöstä kuin yksilöstä tai tarkemmin yksilöstä yhteisön jäsenenä, ulottuvuus, joka kantilaisesta etiikasta uupuu.

Joka tapauksessa Himanen korostaa samoja seikkoja, joita kehittyneissä pedagogisissa teorioissa  - ongelmalähtöisissä ja tutkivan oppimisen, käytäntöyhteisöjä luovissa malleissa on tuotu esiin. Henkilökohtaiset ja sosiaaliset oppimisverkostot ovat samalla yhteisöä luovia ituja.

Himasen ystävänään mainitsema Anthony Giddens on suomennetussa teoksessaankin kehitellyt hienosti rakenteen ja rakenteistumisen teorioita. Himanen tuntuu "filosofisesti" kulkevan kovin ylärekisterissä, ideologioiden sfääreissä, ja tekee siltä paarmamaisia pistoja, joitain kätilömäisiä synnytyksiä ja pyrkii varmaan parittamaan erilaisia ihmisiä mahdollisimman laajalla rintamalla. Globaalista taloudesta on arvioita, samoin (luovien) yhteisöjen infrastruktuurista. Kaipaamaan jää kuitenkin politiikan analyysia, kansanliikkeiden mahdollisuuksia ja kansalaistoimintaa. Eli niitä yhteisöllisiä tekijöitä, joiden kautta yksittäiset toimijat saavat joukkovoimaa maailman muuttamiseen.

Keskustelua on siis hyvä jatkaa Himasen nostamista teemoista, ehkä enemmän kuin itse Himasesta ja hänen arvokuuden filosofiastaan.

Photography Next ja oppivat yhteisöt

Nordiska museet järjesti Photography Next konferenssin Tukholmassa 4.-5.2.2010. Osallistujia oli yhteensä 92, Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Islannista, Belgiasta, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Italiasta. Virosta.


Osallistuimme kollegani kanssa 1. päivän asiantuntijaluentoihin ja pidimme oman esityksemme 2. päivänä.

Elisabeth Edwards (London Collage of Communication) toi esitelmässään Telling photographs: image, voice and word hienosti esiin oraalisen historian ja valokuvien tulkinnan merkityksen. Valokuvien merkitys avautuu usein lähiyteisön kontekstissa ja kuvan irroittaminen tästä yhteydestä mykistää kuvan. Kuvan tulkinnan kannalta on tärkeää luoda kerronta-tilanne jossa kerronnan prosessi mahdollistuu.

Joan M. Schwartz (Queen's University, Canada) puolestaan kiinnitti huomion luennossaan Prestidigit[iza]ation: Virtual Sleight of Hand and Other Misdemeanours kuvien digitalisoinnin ja arkistoinnin vaaroihin: kuvan alkuperäisen kontekstin hävittäminen tekee joskus mahdottomaksi kuvan alkuperäisen tulkinnanan (autenttisuusongelma) ja myös tekee mahdottomaksi kuvalähteille pääsyn (letteloinnin ongelma).

Martin Barnes (Victoria & Albert Museum, UK) esitti historiallisena aineiston avulla sitä, miten museoiden tehtävät ovat muuttuneet. Esityksen nimi kuvastaa hyvin muutosta: From Education to 'Infotainment'. Kuitenkin on tärkeää huomata, että museoiden näyttelyiden merkitys on siinä, että ne tulevat nähdyksi ja koetuksi. Tätä asiaa korosti myös Jens Erdman Rasmussen (The National Museum of Photography/ The Royal Library, Denmark) esitelmässään Are you talking to me? Thoughts on exhibiting the collection. Rasmussen esitti myös käytännönläheisesti kriteerejä hyvän näyttelyn (tai miksei kaikkien tilaisuuksien) järjestämisessä: (1) On uskottava itse ideaan, (2) On vakuutettava kollegat idean hyvyydestä (3) On saatava yleisöä näyttelyyn ja kysyttävä tai pohdittava, mitä ”jokamies” ajattelee ideasta ja lopulta (4) on kyettävä tuottamaan jotain uutta ”vakioasiakkaille”. Kuvia voidaan yhdistää tekstiin joko narratiivisesti (kuvituskuvat teklstin tarinallisuuteen) tai reflektiivisesti (”keskustelemaan” tekstin kanssa). Näyttely on vuorovaikutusta yleisön kanssa. Museoiden näyttelyistä ei saisi tulla ”taiteen keskitysleirejä.”

Valokuva ja kasvatus

Toisen päivän esityksissä tuli esille (1) museoiden ja arkistojen merkitys koulutuksen ja kasvatuksen tukena. Suomalainen Fotokela (http://www.fmp.fi/fotokela/) on hyvä esimerkki aineistosta jota voi opetuksessa käyttää. (2) Opetuksen eri vaihtoehdot saivat havainnollisen esityksen Iso-Britannian kolmessa valokuvaopettajan puheenvuoroissa. Hugh Hamilton (Nottingham Trent University, UK) linjasi valokuvan koulutusta esitelmässään Teaching the aspiring practitioner: on palattava takaisin pimiöön ja käsityömäiseen perinteeseen jotta digikuvauksen salat aukeaisivat perinteestä lähtien.
David Noble (Staffordshire University, UK) pyuolestaan lähti kriittisestä teoriasta ja valokuvan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta esitelmässään The Distance Between Theory and Practice.
Edistyneintä ja kiinnostavinta linjaa edusti Paul Lowe (London College of Communication, UK) esityksessään Building a virtual community of practice with postgraduate photography students. esityksen pedagoginen lähtökohta oli Wengerin käytäntöyhteisöjen luomisessa ja sen soveltamisessa virtuaaliyhteisön muodostamiseen. Opiskelijan yksilöllinen oppimisverkosto (PLN= Personal Learning Network) on tavoite johon tulee pyrkiä ja jossa Paul Lowe oli omassa työssään saanut hyviä kokemuksia. Teknisenä ympäristönä on Wimba, Ning, Twitter ja muut yhteisöllisen (sosiaalisen) median välineet. Hänen opiskelijansa olivat postgraduate –opiskelijoita.

Pidimme oman esityksemme Power of Photos and Video in Education ja osallistuimme keskusteluun kuvan voimauttavan käytön ja kuvien mahdollisten traumauttavien vaikutusten tiimoilta.

Maailmalla tuntuu olevan monia oppivia yhteisöjä tukevia alustoja. Ainakin Wimba http://www.wimba.com/ ja Guild vaikuttavat kiinnostavilta.

Työmatkailu kallistui ...

 ...ainakin helmikuun ajaksi. Kävin lataamassa työmatkalippua 29.1.2010. Nimeäni ei löytynytkään enää listalta, uusi yhtiö ei vielä ollut kerinnyt toimittaa listoja.

Lupasivat hoitaa asian kuntoon helmikuun loppuun mennessä.

Muutoin työ jatkuu lähes entisellään. Oman yksikkömme asema organisaatiossa on edelleen auki, mutta ainakin elokuulle asti mennään entisin eväin, näin meille kerrottiin.

Aika näyttää.

Kaksi viikkoa ...

Uusi yhtiömuoto näkyy - uusi kelakortti tipahti postista eilen, ensimmäinen uusi nimikyltti vilahti työtoverin rintapielessä, ja nyt omanikin oli lokerossa. Nimikyltistä voisi luulla, että on siirtynyt TAOKKista (alla oleva vanha kyltti) uuteen organisaatioon (ylempi kyltti). Näinköhän myös on?

Arviot osakeyhtiöittämisen vaikutuksista työtapoihin ja tulostavoitteisiin nousevat esiin keskusteluissa, johtoakin vielä järjestellään.

Pikku hiljaa siis, mutta tuleeko hyvää?

Yhdistynyt TAMK aloitti

Kuvassa: hallintojohtaja  Risto Masonen, vararehtori Mikko Naukkarinen, talousjohtaja Esa Lovio, vararehtorit Päivi Karttunen ja Marja Sutela sekä rehtori Markku Lahtinen

Vuoden 2010 alusta TAMK ja PirAMK yhdistyivät Pirkanmaan ammattikorkeakoulu OY:n omistamaksi  Tampereen ammattikorkeakouluksi. Uusi johto esittäytyi 7.1.2010 tilaisuudessa.

Vuoden vaihtumisen jälkeen yhdistyminen näkyi ensimmäiseksi Moodleen tuodussa uudessa TAMKin logossa ja matkasuunnittelulomakkeessa oli myös uuden omistajayhteisön nimi. Osoite vaihtui Teiskontiestä Kuntokaduksi, kirjastojen yhdistyminen toi yhden välilehden intraan lisään.

Näin siis mennään tästä eteenpäin.

Kiitos kutsusta Pekka!

Nyt olen luonu myös oman blogisivun..