Juha Himanka on kirjoituksessaan Fenomenologia ja luonnontieteet laatinut asetelman näiden kahden välille suhteessa erilaisiin painotuksiin. Siinä missä fenomenologia painottaa totuutta (tieto), kokemusta (koe), läsnäoloa (eksaktius), intersubjektiivisuutta (objektiivisuus), alkuperää (kehitys), asiaa itseään (selitykset, syyt), konkreettisuutta (teoreettisuus, spekukatiivisuus), arvokasta (arvoton) ja fenomenologista asennetta (luonnollinen asenne), luonnontiede painottaa vastaavasti suluissa olevia asioita.
Opetuksessakin kohtaa usein asetelman, jossa opettaja ajattelee ja osoittaa omiin oppimateriaaleihinsa viitaten, että asiahan on käsitelty objektiiviesti, vaikka opiskelija sanoo, ettei ole koskaan kuullutkaan asiasta. Perusajatus tulisi olla silloin, että asiaa ei ole opittu, ymmärretty, käsitetty tai siihen ei ole sitouduttu - ja totuus on siitä huolimatta, että tiedämme eksaktisti ja objektiivisesti, että asia on käsitelty tai käyty läpi jonakin aikana tietyssä paikassa. Oppijat eivät opi jos he eivät ole läsnä ja kokemuksellisesti tule mukaan intersubjektiivisesti totuuden tapahtumaan.
( Himanaka, Juha 2010, 83. Teoksessa Miettinen, Timo & Pulkkinen, Simo & Taipale, Joona: Fenomenologian ydinkysymyksiä. Gaudeamus, Helsinki 2010)
No comments:
Post a Comment